sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Shokudoun sapuskat 5.

Jokaikisenä viikon päivänä Joshibin ruokalasta saa japanilaisten kotiäitien bravuuria, jokaisen japanilaislapsen tuntemaa, tuikitavallista kotiruokaa, eli kareeraisua.

カレーライス - Kareeraisu


Kareeraisu, eli curryriisi on yksi tavallisimmista japanilaisista arkiruoista. Joku voisi toki tokaista tähän, että mikä japanilainen ruoka se curry muka on, mutta vuosien saatossa Intiasta peräisin oleva currykastike on saanut omanlaisensa, japanilaisen maun, tarjoilutyylin ja valmistustavan. Kareeraisua voisikin hyvin verrata vaikkapa suomalaisten makaronilaatikkoon - eivät ne makaronitkaan mitään suomalaista alkuperää ole, mutta voiko joku väittää, ettei makaronilaatikko olisi suomalaista arkiruokaa, jota syödään lähes joka taloudessa?

Kareeraisu on ruokalamme menun halvimmasta päästä, ja kustantaa vain 270 yeniä lautaselta. Vajaalla parilla eurolla saa riisiä ja currykastiketta, jossa maistuu curryn lisäksi mm. sipuli, inkivääri ja useimmiten porsaan liha. Joskus possu on korvattu kanalla, naudalla tai katkaravuilla.

Kareeraisua saa jokapuolelta Japania havalla, joten suosittelen kyllä kokeilemaan sitä reissun päällä. Pelkkiä japanilaiselle currylle omistettuja ravintoloitakin löytyy. Näistä voisin suositella esimerkiksi CoCoCurrya, jonka listalla on kymmeniä eri variaatioita kareeraisu-kastikkeesta - on kanaa, possua, nautaa, vihanneksa, katkarapuja, rapua, munakoisa, nakkeja, okraa ja juustoa, sekä lähes kaikenlaisilla erityyppisesti friteeratuilla, leivitetyillä lihapaloilla ja -leikkeillä höystettyä currya.

2 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Hei Liisa! Olen jo jonkin aikaa lukenut blogiasi. Kirjoituksiasi on mielenkiintoista lukea, ja erityisesti minua partiolaisena ilahduttaa lukea partiosta Japanissa. :)

Omana haaveenaani on päästä Japaniin työssäoppimisjaksolle (opiskelen keramiikkaa), mutta en tiedä, tuleeko haaveestani koskaan totta.

Näistä kouluruokapostauksista tuli mieleeni kysymys, miten koulussasi (tai ylipäätään Japanissa) otetaan huomioon kasvissyöjät?

Riisa kirjoitti...

Moi Maija! Kiitos kommentista ja kiva, että luetuttaa. :)

Voisin kuvitella, että keramiikan opintoihin Japani olisi äärimmäisen hyödyllinen suunta, sillä käsityöperinteessä täällä on kuitenkin ihan omanlaisensa ote, ja välillä myös omat, mielenkiintoiset tekniikkansa.

Kirjoittelinkin itseasiassa kesäkuussa kasvissyönnistä Japanissa tänne blogiin, joten ko. juttu vastaa ehkä vähän kysymyksiisi. :)

Mitä kouluruokaan tulee, asia on samoin kuin muutenkin, eli ei täällä mitään erillistä kasvislinjastoa valitettavasti ole, niinkuin Suomessa. Välillä on tarjolla ruokaa, jossa on vain kasviksia, mutta ei siten, että se olisi leimattu varsinaiseksi vegevaihtoehdoksi. Niinpä kasvissyöjä saa kyllä olla aika tarkkana siinä, mitä suuhunsa pistää.

Toisaalta taas iloinen asia on se, että supermarkettien kasvis-, sieni-, tofu- ja papuvalikoimat ovat Suomeen verrattuna paljon monipuolisemmat, ja täkäläiset tuotteet ovat halpoja, joten ainakin omaan keittiöön löytää helposti uusia tuulia. :)