perjantai 24. heinäkuuta 2009

Keikkailua

Tuossa reilu viikko taaksepäin tuli taas käytyä katselemassa vähän livemusiikkia. Menimme Tuukan, ja Tuukan kaverin Atsushin kanssa Shibuyan Livehouse Yaneuraan kuuntelemaan bändi-iltaa. Kyseisen keikkapaikan omistaa aiemmin toisella keikalla tapaamamme Platon-nimisen bändin rumpani Takeshi. Tuukka oli käynyt siellä jo aiemminkin, joten tapasimme Takeshin tyttöystävän, Chikakon Hachikou-koiran patsaalla, josta jatkoimme Yaneuraan.


Bändit olivat aloittelevia, mutta jälleen kerran hyvää kuunneltavaa. Ensimmäinen bändi esiintyi jopa ihkaensimmäistä kertaa - joskin bändin jäsenistä ainakin osa oli kyllä esiintynyt aikaisemmin muiden bändien kokoonpanoissa. Keikkalavojen uutukainen halusi tietää, mitä yleisö oli mieltä esiintymisestä, joten he jakoivat kaikille kyselylomakkeen, jonka sai halutessaan täyttää. Raapustin omaan lappuuni kannustavia harakanvarpaita, joita hiraganoiksi ja kanjeiksikin kutsutaan. X)


Valitettavasti minulla ei ole missään ylhäällä esiintyneiden bändien nimiä, sillä toisin kuin viime kerralla, emme saaneet hirveää mainospaperiläjää esiintyvien bändien tulevista keikoista, joista olisi voinut sitten luntata unohtaessaan bändin nimen, enkä myöskään raaskinut alkaa hankkia uusia cd-levyjä. Niinpä tämänkertaisen postauksen kuvissa on vain anonyymejä japanilaisia rokkareita, sekä yksi saksofonisti. :D

Ei kommentteja: